maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kirjoitusta ilosta ja surusta

HipHei! Mulla on aivan kamala itsesensuuri kirjoittamisen suhteen nykyisin. Mietin aina jokaisen lauseen, melkeinpä sanankin kahdesti mitä kirjoitan. Nyt kuitenkin yritän päästä tästä tavasta ja kirjoittaa, koska on ihan sellanen fiilis, että on jotain sanottavaa.

Oli aika hassua lukea tota tekstiä, jonka olen yli vuosi sitten kirjoittanut, koska siinä luki just kaikkea suunnitelmista ja kuinka haluan edetä johonkin elämässä ja sen sellasta. Noh, nyt vois varmaan jo sanoa, että edetty on! Vuoden sisällä on tapahtunut aivan hämmentävän paljon. Mulla on vihdoin viimein opiskelupaikka ja voin niin kyllä hyvillä mielin sanoa, että tätä kannatti odottaa. Opiskelen pääaineena sosiologiaa ja jatkan aikaisemassa työpaikassani ainakin näillä näkymin. Jännä sanoa tuokin, mutta aikaisemmin, kun samainen työ otti niin paljon päähän, niin nyt kun sen jatkuminen on/on ollut vaakalaudalla niin eipä ota enää. Enemmän se on paikka rentoutua noista opiskeluhommista. On sellainen tietynlainen balanssi sen suhteen, että on etenemässä kohti omaa unelmatyötään (en vielä ole varma mikä se on, mutta enemmän on jo käsitystä). Välillä kylläkin tuskastuttaa se tekemisen paljous, jonka olen itselleni ottanut, mutta on tämä kuitenkin sen arvoista!

Sitten vielä yksi superiso askel, jonka viime vuosi sisälsi oli se, että ostettiin N:n kanssa yhteinen asunto ja siksipä pitääkin nyt jaksaa vaan paahtaa noita töitä, että on jotain millä maksaa lainaa. Mutta mä uskon, että tämä palkitaan sitten, kun valmistun ja pääsen siihen mun unelmatyöhön. Tän päivän teema on selkeästi joku optimismi, kun ei ole mitään kamalaa paniikkia mistään.

Monella tapaa tuo edellinen vuosi oli ihan huikea ja paljon tapahtui kaikkea hienoa. Elämään mahtuu kuitenkin aina myös näitä varjopuolia. Vaikka tämä teksti onkin muuten nyt tällaista hypetysta siitä, miten tällä hetkellä on hyvä olla, niin tuntuisi todella epätodenmukaiselta jättää kirjoittamatta tästä.

Viime syksynä tai oikeastaan enemmän loppukesästä sain kuulla, että rakas ihminen oli nukkunut pois aivan yllättäen. Oikeastaan siitä lähtien on ollut sellainen olo, niinkuin olisin herännyt jotenkin. Paljon on sellaisia hetkiä, että unohtaa, miten ihana ja arvostusta ansaitseva asia elämä on, mutta nyt sen kuitenkin ehkä muistaa vähän paremmin. Helposti muistuu myös mieleen nyt, että jos joskus tuntuu siltä, että haluaa kertoa jollekin ihmiselle hänen olevan tärkeä, se kannattaisi tehdä tai edes yrittää.

Katsoin eilen jotain ruotsalaista elokuvaa, joka kertoi noin 20-vuotiaasta miehestä, jolla oli aspergerin syndrooma. Siinä yksi tyttö selitti sille surun ja onnen hiuksenhienoa eroa kertomalla, että ne ovat aivan vierekkäin ympyrän päällä ja toisesta tunnetilasta liukastaa helposti siihen toiseen. Mulla on just nyt sellainen olo. Kaitpa se on elämäkin ylipäätään, että on todella helppo liukastua onnesta ja onnellisista tapahtumista sinne missä kohtaa menetyksen ja surua. Mutta toisaalta onneksi voi päästä sinne toiselle puolelle aina takaisin.

En ole kirjoittanut varmaan vuosiin näin pitkää tekstiä omista asioistani ja ajatuksistani. Tuntuu kieltämättä kivalta purkaa nämä johonkin kirjallisessa muodossa. Asiat myös näkee eri valossa tätä kautta ja niitä kai jollain tavalla myös käsittelee paremmin. Ehkä yritän nyt aloittaa vähän aktiivisemman kirjoittamisen. Voisin kirjoittaa jopa mun hölmöistä haasteista, joita laitan välillä itselleni - näennäisesti julkistamalla ne en uskaltaisi edes lipsua!

Mutta nyt, kiitos ja näkemiin!



tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden mietteitä.

Se olis nyt niinku sitten vuosi 2013. En juuri muista viime vuoden fiiliksiäni tähän aikaan, mutta nyt ainakin on sellainen olo, että voisi aloittaa ainakin joissakin asioissa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Ostin pari viikkoa sitten pitkästä aikaa Yogi-teetä ja niissä on aina jokaisen teepussin mukana jonkinlainen mietelause. Yhdessä niistä luki jotenkin näin, että: "Lifes true meaning is identifying yourself." ja tuollainen lausahdus kyllä sopii minulle kuin nenä päähän. Vaikka monesti niin ottaakin päähän se, että lukion päättämisestä on jo vuosia aikaa ja en ole opiskelun suhteen edennyt siitä oikein mihinkään ja kulutan aikaani työssä, jota en loppujen lopuksi halua tehdä, niin jotenkin uskon kuitenkin, että näin sen kuuluukin mennä. Vaikka työ sinällään ei välttämättä ole enää sellaista, että hirveästi voisi oppia uusia asioita jne, niin se kokonaisuus kuitenkin tarjoaa vaikka mitä, kun vaan muistaisi ajatella asian juuri näin päin.

Tällä hetkellä oikeastaan kaikki ne elämän minulle tärkeimmät osa-alueet ovat ihan avoinna. Pitäisi vaan päättää, että mitä ja miten haluan tehdä missäkin asiassa. Pitäisi tietää se, että mikä on eniten minua. Nyt tänä alkaneena vuonna aion muiden pienten kirjoittamattomien lupausten lisäksi pitää kiinni siitä, että edelleen rohkaistun tekemään asioita ja valintoja, jotka ovat eniten minua. Tuohan käsittää oikeastaan kaiken elämässä ja on todella vaikea sanoin kuvailla millaisia asioita ajan tuolla takaa, se on ehkä enemmän sellainen tunne. Valinnat mahdollisen opiskelun ja työn saralla ovat kuitenkin yksi juttu, josta on ainakin hyvä lähteä.

Hyvää Uutta Vuotta! :)

tiistai 28. elokuuta 2012

Voihan anemia!

Kaikennäkösiä blogeja on aivan älyttömästi ja minäkin olen tosi pitkään halunnut alkaa kirjoittaa omaa. Olen pari kertaa jo yrittänytkin aloittaa tässä samaisessa osoitteessa, mutta se ei vaan ole lähtenyt. Olen varmaan liian vaativa. Mun tekstienhän pitäisi tietysti olla sellaisia maailman asiallisimpia, mutta tietysti myös samaan aikaan hauskoja. No.. Minäpäs yritän nyt alkaa kirjoittaa ihan omana itsenäni ja niistä asioista, jotka kunakin hetkenä ilostuttaa tai sitten vihastuttaa ja kaikkea siltä väliltä.

Tänään postiluukusta tipahti kirje, jossa ilmoitettiin soittoaika lääkärille. Enempää omia taustojani kertomatta lähden nyt liikkeelle yhdestä ongelmasta, joka on vaivaillut jo aika nuoresta asti ja tämän ongelman nimi on alhainen hemoglobiini. Kävin lääkärissä ja verikokeissa toukokuussa aivan toisesta syystä, mutta näinhän se taas oli, että siinä ohessa hemoglobiiniarvokseni mitattiin tuolloin 91. Sain kehotuksen, tai ehkä ennemminkin käskyn syödä rautaa ja mennä uudestaan kokeisiin melko pian, mutta aika saamattomana ihmisena vitkuttelin tuota kokeissa käyntiä pari kuukautta. Nyt arvo oli 111 syötyäni rautaa yhden paketillisen, joskaan en syönyt sitä kovin säännöllisesti. Nyt siis odottelen pari viikkoa, että minulle soitetaan jatko-ohjeita.

En tiedä, pitäisikö suhtautumistani lääkäreihin kutsua asennevammaksi, vai mikä olisi sopivampi nimitys, mutta minulla on tosiaan hirveän iso kynnys varata aikaa lääkäriin. Aloin jossain vaiheessa sen verran paljon etsiä itse ratkaisuja, kun en kokenut niitä saavani lääketieteen puolelta ja siksi ehkä nykyisin olen kyllästynyt siihen, miten suppeilta joidenkin lääkäreiden näkökannat tuntuvat. Esimerkiksi tässä hemoglobiiniasiassa tuntuu, että väistämättä minun alhainen hemoglobiinini syyksi laitetaan se, että en syö lihaa, vaikkakin minulla oli täysin sama ongelma jo silloin, kun vielä söin lihaa ja sekä isäni on kärsinyt samasta vaivasta ja äitini syö rautaa ylläpitona, jotta Hb ei tipahtaisi.

Olen nyt alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, kuinka saisin lisättyä rautaa sisältäviä ruokia päivittäiseen ruokavalioon. Pyrin lisäämään ennen kaikkea vihreitä juttuja ruokavaliooni. Ostin nokkosta sekä valmiina teenä, että rouheena. Huomasin, että pakastepinaatti sopii todella hyvin munakkaaseen, vaikkakin syystä jota en muista pinaattia ei kai suositellakaan kovin usein syötäväksi. Pari viikkoa sitten ostin tehosekoittimen, joka oli edullinen, mutta ihan riittävän tehokas minulle ja olen nyt lähes päivittäin tehnyt jonkinlaisen pirtelön. Niistä saa niin paljon vitamiineja hyvin imeytyvässä muodossa, että uskon senkin helpottavan tätä tilannetta. Lisäksi ne maistuvat hyviltä ja ovat ihan superkivoja aamupaloja, joilla jaksaa hyvin!

Tässä tämänaamuisen smoothien ohje:

puolukoita ja mansikoita, n. puolet ja puolet.
tammenlehtisalaattia, vajaa puolet ruukusta
hieman hampunsiemeniä
banaani
2tl macaa
vähän hunajaa
vettä

Alussa tuntui, etten oikein osannut arvioida paljonko joukkoon tarvitsee laittaa vettä. Sitä meni aina vähän liikaa tai liian vähän. Mutta nyt vajaan kahden viikon opettelulla tuntuu, että olen alkanut hahmottaa ja pirtelöt ovat onnistuneet huomattavasti paremmin.

Ehkäpä tässä oli sitten ensimmäinen tekstini. Katsotaan, onnistunko vielä kirjoittamaan joku toinen päivä lisää. :)